Turun keskustassa Vartiovuorella pääsee hyppäämään suoraan 1800-luvun alkuun Luostarinmäen museokorttelissa. Se tunnetaan myös käsityöläismuseona, jossa on jopa 200 vuotta vanhoja puutaloja. Rakennukset selvisivät vuoden 1827 laajasta tulipalosta. Siten ne kertovat elämästä 1800-luvun alun kaupungissa. Vaikka Luostarinmäki sijaitsee ihan keskustassa, saattaa korttelissa vaeltaessa sen faktan unohtaa. Aita peittää näkyvyyden nykyaikaan sopusoinnussa lehtipuiden kanssa, eikä museon välittömässä läheisyydessä korkeita kerrostaloja juuri ole. Talot istuvat tismalleen niillä paikoilla mihin ne on alunperin rakennettu mikä tekee museosta ainutlaatuisen.
Ensimmäiset asukkaat muuttivat alueelle 1700-luvun lopulla. Asukkaisiin lukeutui meri- ja kirvesmiehiä, kirveenkantajia ja pakkaajia. Turun palosta johtuen Luostarinmäen asukasluku kasvoi viidestäsadasta tuhanteen monien turkulaisten menettäessä kotinsa, jolloin he muuttivat tälle palosta selvinneelle alueelle. Kaupungin keskusta jälleenrakennettiin 1800-luvun lopulla sekä 1900-luvun alussa alueen ympärille, jolloin alkoi päinvastainen muuttoliike Luostarinmäeltä eli asukasmäärä hiipui ihmisten muuttaessa keskustaan. Museoksi Luostarinmäki on avattu vuonna 1940. Ennen museon perustamista oli uhkana alueen purkaminen uuden tieltä. Myös rakennuksien siirtämistä Ruissaloon mietittiin tällöin toisena vaihtoehtona. Uudelleen purku-uhan alle museo joutui 1970-luvulla. Turun kaupunki lunastikin lukuisia tontteja alueelta purkutöitä varten, onneksi näitä suunnitelmia ei kuitenkaan lopulta koskaan toteutettu. Tämän ansiosta saamme nauttia historian tuulahduksista vielä tänäkin päivänä
Jokainen piha kertoo asukkaistaan
Korttelin pihat ovat ajalle tyypillisesti umpinaisia. Tontin lunastuksen jälkeen talot usein rakennettiin tontin rajoille, jolloin keskelle jää piha-alue. Elämä oli yhteisöllistä, sillä samassa pihassa usein omistajan lisäksi asui hänen muuta perhettään sekä vuokralaisia. Ennen Turun paloa taloilla ei ollut nykyisenlaista osoitetta eikä teillä nimiä. Sen sijaan jokaisella tontilla oli oma numero, josta ne tunnistettiin. Elämä oli omavaraista, pihassa oli karjasuojia lampaille, vuohille ja sioille.
Talot ovat entisöity Turun paloa edeltävään asuun ja sisustettu ammatin mukaan. Muurarinpihassa asui muurari Wennerqvist perheineen ja vuokralaisina merimiehiä. Piha on saanut nimensä suvun merimiehiltä. 1700-luvulla Merimiehenpihassa asui kirvesmies Söderlund perheensä kanssa. Alueella on asuttu myös museon avaamisen jälkeenkin. Hilma Mäenpää asui vuodesta 1965 aina kuolemaansa saakka 1982 Työläisnaisen asunnossa. Hän teki töitä museolle ja sai asua alueella ilmaiseksi. Hilman asuntoon, jonka hän testamenttasi museolle, on päässyt tutustumaan 1990-luvun alusta lähtien. Jo ennen Hilmaa mäellä asui Kanervon veljekset, jonka suku oli ollut Luostarinmäellä jo 1700-luvulta lähtien. Veljekset asuivat alueella 1960-luvulle asti. Molemmat kodit on jätetty sellaiseksi kuin ne on asukkaidensa aikana ollut, niinpä Mäenpään koti on kurkistus 80-luvulle, kun taas veljesten talo on aikaikkuna 60-luvulle.
Museoaluetta elävöitetään monin tavoin. Paikalla on kesäisin aina jonkin verran käsityöläisiä, jotka tekevät töitä oikeasti. Tänä kesänä paikalla on ollut kirjanpainaja, verhoilija, kultaseppä, savenvalaja sekä kankuri. Vuoden kohokohta on kuitenkin elokuun käsityöläispäivät, jonne kerääntyy jopa nelisenkymmentä tekijää esittelemään töitään. Museotyöntekijöillä on yllään ajanmukaiset asut, jotka museon ompelija valmistaa. Museo on auki myös joulukuusta loppiaiseen, jolloin siellä järjestetään joulusesonkiin sopivia tapahtumia kuten tapaninlaulajaiset ja eri aikakausien joulupöytä.
Luostarinmäen alue on täynnä historiaa ja olisi ollut sääli, jos purkuaikeet olisivat toteutuneet. Alue on nykyään ainoa yhtenäinen puutaloalue Turussa, joka selvisi tulipalosta. Ilman museota, emme ehkä pääsisi näkemään menneisyyteen yhtä läheltä kuin täällä Luostarinmäellä.
Kuvat ja teksti: Jani Hakomäki
